Ammatin valinnassa vei aikoinaan voiton voimistelu, josta pidin äärettömän paljon. Opettajaksi en kuitenkaan halunnut, joten toinen ammattinimike ”voimistelija” päätteellä oli lääkintävoimistelija. Niinpä minusta tuli fysioterapeutti ja monet vuodet toimin työfysioterapeuttina. Viihdyin työssäni ihmisten parissa. Vuosien myötä ajatus ”käsillä tekemisestä” sai yhä enemmän valtaa. Olisiko se sitten ollut jonkinlainen keski-iän kriisi, kun vuonna 2003 päätin, että nyt tai ei koskaan, ja hain opiskelemaan metallialan artesaaniksi. Miksi valitsin juuri metallialan? Vaikutuksensa siihen antoi varmasti isäni romukauppiasura lapsuudessani 1960-1970 luvuilla Pohjois-Pohjanmaalla, Raahessa. ”Romulaani” oli mieluinen paikka tutkia kaikkia mahdollisia metalliromuja. Lisäksi isoisäni omisti veljensä kanssa valimon aivan romulaanin vieressä. Valimon tuoksu, nokiset seinät ja sulan metallin näkeminen olivat jo silloin sykähdyttävä kokemus. Niinpä metallipajalle tullessani oli tunne kuin olisin tullut kotiin. Helppoa opiskelu keski-ikäisenä täysin uusien koneiden ja erilaisten ”vempainten” kanssa ei todellakaan ollut, mutta kiinnostavaa sitäkin enemmän.

Artesaanitutkinto 2006

Länsi-Uudenmaan koulutuskeskus (nykyisin Luksia), Nummela

Päättötyönä tilaustyö reliefi Helvar Oy:lle:

”Carpe diem – kalenteri”

Opiskeluaikana töitä koulun yhteisnäyttelyissä:

Kaapelitehdas

Design Forum

Olkkalan kartano

Adulta (nykyisin Keuda), Järvenpää

Kurssin päätösnäyttely Järvenpää-talolla:

Raamikaat miehet, tina, pronssi, alumiini

Kalenterireliefi, teräs, kupari

Kurssin lopussa tilaustyö Lohja Area Zontakerholle:

Prototeos käsilaukusta, tina

Kiertopalkinto ”Oodi”, pronssinen käsilaukku

Neljän vuoden opiskelun jälkeen palasin tekemään ”vanhaa työtäni”. Kuitenkin käsilaukut veivät voiton parin vuoden jälkeen. Syksystä 2009 lähtien olen ollut kotona tekemässä metalliteoksia tulevaa näyttelyäni varten.

Olosuhteet vaihtelevat teoksia työstettäessä tarkkuutta vaativasta sisätyöstä rälläköintiin -24C pakkasessa.